Kun kuulin muutama vuosi sitten ensimmäistä kertaa tästä ajatuksesta, esiteltiin se minulle seuraavasti: ”kemiallinen kastraatio pedofiileille”. Kyse on siis täysin samasta asiasta kuin nyt ylen uutisoima lääkehoito. Vastustin asiaa kiivaasti, sillä kemiallinen kastraatio ei kuulosta kovin oikeudenmukaiselle. Sittemmin asiaan perehdyttyäni olen toki siirtynyt vahvasti lääkehoidon kannalle.
Kokoomusnuoret voisivatkin ottaa kemiallisesta kastraatiosta itselleen vaarin. Mitkä ovat tämän aggressiivisen retoriikan edut? Itse en ainakaan niitä keksi, sillä loppujen lopuksi kaikki häviävät; Räyhäretorikot eivät saa asialleen kannatusta, asian vastustajat eivät jaksa ottaa hyvästä asiasta selvää, vaan vastustavat sitä, sillä se vain kuulostaa pahalle, ja suuri yleisö pitää taistelua lähinnä naurettavana.
Samanlainen retorinen ankka ollaan aikaansaamassa perustulon kanssa, joka on nerokkaasti nimetty negatiiviseksi tuloveroksi. Kyseessähän on jälleen sama asia kerrottuna vain toisin. Mitkä mahdolliset hyödyt tällä sanahirviöllä jälleen saavutetaan, sillä Kokoomusnuorten sisällä vallitsee jo suuri konsensus perustulon oikeudenmukaisuudessa. Enää tarvitsee vain markkinoida ajatusta järjestön ulkopuolelle. Ainakin itse vaihtaisin oman sosiaaliturvani mieluummin johonkin tuloon kuin johonkin negatiiviseen.
---
Tänään oikeusministeriö myös tiedotti ehdotuksesta parantaa avopuolison suojaa omaisuudenjaon osalta (http://www.om.fi/Etusivu/Ajankohtaista/Uutiset/1231479443938). Otan ehdotuksen lämmöllä vastaan, sillä tällä hetkellä avoliittojen käsittely on varsin sekavaa: avopuoliso katsotaan elatusvelvolliseksi eläessään, mutta ei kuollessaan.
Tämän vuoden alusta poistui myös puolison tulojen vaikutus puolison opintorahan asumislisään. Puolisoksihan lasketaan tässä tilanteessa myös avopuoliso. En tiedä jatketaanko avopuolison tulojen vaikutusten poistamista myös muihin sosiaaliturvan muotoihin. Mikäli näin on, tulee pyrkiä tilanteeseen, jossa avopuolisoita katsotaan samalla tavalla sosiaaliturvan silmissä, kuin omaisuuden jaossakin.
Tavoitteeksi tulee ottaa analogisen suhteen määrittäminen elatusvelvollisuudelle. Mikäli puolison tulojen ei katsota vaikuttavan toisen puolisen sosiaaliturvaan tai etuuksiin, ei myöskään oikeutta omaisuuteen synny ja toisin päin. Kannatan J-P Roosin ehdotusta, että avopuolisot voisivat itse valita tapansa, jolla heitä valtion silmissä kohdellaan.
0 comments:
Post a Comment