Niin kyse nyt ei ole hienosta spedeshow -kappaleesta, vaan siitä että postasin tänne taas pitkästä aikaa. Syy löytyy siitä, että 7.5.2008 kristillisten valtuutettu Björn Cederberg kirjoitti aikamosita huttua lehteen. Päätin tomerana poikana tehdä vastineen.
Tällainen siitä sitten tuli:
Savon Sanomissa 7.5. kirjoittanut kristillisdemokraattien valtuutettu Björn Cederberg ihmetteli miksi Kuopion kaupunki tukee Rockcock – festivaalia. Cederberg myös ansiokkaasti analysoi festareilla esiintyvien orkestereiden nimiä, ja veti niistä johtopäätöksen, että tapahtuman tarkoitus on luoda epäjärjestystä.
Viime vuoden Rockcock sai paljon negatiivista julkisuutta festarialueen liepeillä tapahtuneiden häiriöiden vuoksi. Erityisesti festarialueen edessä tapahtunut huostaanottotapaus nostatti paljon kohua. Syyttävät sormet kohdistettiin välittömästi Rockcockin suuntaan ja yksittäisten ihmisten
hölmöilyjen vuoksi vaadittiin koko tapahtuman lopettamista.
Erityisesti huostaanottotapauksen käsittely puistatti jo silloin päätäni. Mediassa luotiin kuva, ettei moista olisi tapahtunut ilman Rockcockia. Rohkenen väittää, että huostaanottoon olisi ollut syytä ilman kyseistä tapahtumaakin, Rockcock toi sen vain esille, joka antoi yhteiskunnalle mahdollisuuden puuttua tapaukseen.
Olen Cederbergin kanssa täysin samaa mieltä siitä, ettei kaikilta häiriöiltä pystytä välttymään, vaikka järjestysmiesten määrää lisättäisiin roimasti. Tämän osoitti myös pastori Cederberg joukkoineen vappuaattona torilla, joka ohikulkijan silmin oli todellinen Cradle of Filth.
Kirjoituksessa vitsailtiin myös Rockcockin siirtämisestä saareen kuten Joensuun Ilosaarirockin. Ilosaarirock on kuitenkin järjestetty jo vuosikaudet laulurinteillä, yhtä kaukana Joensuun keskustasta kuin Rockcock Kuopion torilta, ja alkuperäinen Ilosaari puolestaan sijaitsee keskellä Joensuuta.
Joensuun lisäksi festareita on järjestetty vuosikymmeniä ympäri Suomea, mutta Kuopio sai omansa vasta muutama vuosi sitten. Nyt tämän hienon tapahtuman ylle pyritään julistamaan Anathema, vaikka meidän tulisi riemuita siitä, että ensimmäistä kertaa Kuopioon on saatu joukko todella kovia kansainvälisiä ja kotimaisia nimiä.
Kuopion kokoisessa kaupungissa löytyy kyllä tilaa heille, jotka tahtovat veisata virsiä vappuna torilla ja myös viikonlopun verran meille, jotka tahtovat nauttivat hyvästä raskaasta musiikista omassa kaupungissamme. Kuopio ansaitsee Joensuun veroiset rockfestarit, jottei kaunis kaupunkimme vaivu Katatoniaan.
Antti-Pekka Vepsäläinen
Musiikin ystävä
Kunnallisvaaliehdokas (kok.)
Kuopio
Käykää myös lukemassa kirjoitus johon vastasin:
http://www.savonsanomat.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/ryhdikkyyttä-tukipolitiikkaan(121333).ece
0 comments:
Post a Comment